etusivu esittely hevoset toiminta vieraskirja

8-vuotias Oldenburg-tamma ANMAR GRIK "Anni" (s. 17.11.2001)

"Nopeet elää, hitaat kuolee ja tyhmien eväät syödään eka "


Niinhän siinä sitten kävi. Vaikka kuinka uhosinkaan, että kuuna päivänä minua ei enää kisaradoilla nähdä, niin toisinpa kävi. Anniin tutustuin ensimmäisen kerran keväällä '09 käydessä Saksassa katselemassa ystäviä ja hevostarjontaa. Mutta loppujen lopuksi se löysi tiensä omistukseeni siten, että minä, Jessica lähdin Saksaan hakemaan Abbya ja Nutsia. Samalla reissulla eksyin kansallisen tason koulukilpailuihin joiden yhteydessä pidettiin myyntinäyttely jossa Anni esiintyi numerolla 7. Tamman omistajalla oli talli täynnä potentiaalisia oreja joiden pasmat menivät aivan sekaisin tästä tamma neidosta. Niinpä hän päätti myydä sen, olihan sillä vielä useita kisavuosia jäljellä, mikä teki jalostukseen siirtämisen typeräksi päätökseksi. Kuitenkin jatkossa jalostukseen käyttäminen on varsinkin sen upean isälinjan vuoksi aiheellista, vaikkakin tammalta löytyy jo yksi orivarsa vuodelta 2008 jolloin sillä pidettiin kisataukoa. Sain siis oivan gp-tason kisaratsun ja emätamman samassa pakkauksessa.

Anni ei hyväksi todettuna emänä ole kuitenkaan muita kohtaan niin lempeä. Siltä löytyy rutkasti luonnetta ja varsinkin tammamaisinpina päivinä saan jopa minä varoa. Yleensä se ei kuitenkaan tutuille sen suuremmin öykkäröi, kun taas pienet ponitytön saavat kyllä tuta ja äkkilähdön karsinasta. Tämän samaisen pomottelevan luonteen vuoksi se on ansainnut itselleen karsinapaikan. Ihme ja kumma se hetken foksille toisesta tarhasta uhittelun jälkeen jätti tamman rauhaan jolloin päätimme mielenkiinnosta kokeila joskos ne pystyisi tarhaamaan keskenään, ja kyllä ne ovat nykyään kuin paita ja peppu. Tämän ystävyyden myötä on likka päässyt nauttimaan laumaelämästäkin kisakausien ulkopuolella. Yöksi se tulee omaan karsinaansa, koska niin paljon en siihen luota etteikö se rupeaisi, vaikkapa Jakea pienessä tilassa sorsimaan. Voitte varmasti kuvitella millainen se on ratsuna, kun miettii, että tämän hevosen ansiosta olen aloittanut taas kisaamisen. Aivan, se on upea. Sen liikkeet ovat näyttäviä ja tasaisia ja sen ratsastettavuus on muutenkin täysi kymppi. Vaikka en Annin karsinaan työntäisi yhtäkään pikku-tyttöä, niin sen selkään voin kyllä päästää kenet vain. Tamma on kuin eri hevonen ratsastaessa ja hoitaessa. Se on koulutettu rimaa hipoen gp-tasolle, mutta valmentaudumme ja treenaamme koulutustason vahvistamiseksi ja ylläpitämiseksi useasti viikossa. Siitä ei kuitenkaan tule minulle yhtäkään harmaata hiusta, koska minä todella nautin tässä selässä istumisessa. Treenauksen ohessa Anni osallistuu silloin tällöin tunneille ja toimii varahevosena valmennuksissa.

PÄIVÄKIRJA

Ruusukehain juhlallinen(ko?) elämä

Tämä on vituaalitalli! Kaikki sivustolla esiintyvä materiaali on luvallista!