etusivu esittely hevoset toiminta vieraskirja

5-vuotias FWB-ori TRUEMONARC "Era" (s. 17.07.2004)

"Minkä nuorena varastaa - sen vanhana omistaa"


Pitkän taivuttelun, vakuuttelun ja taitojen todistamisen jälkeen suostuimme ostamaan tyttärellemme Eerikalle kilpahevosen. Ennenhän tyttö oli ratsastanut perheemme omalla Tuisku suomenhevosella - Tuisku on kiltti muttei vedä vertoja kuumalle puoliveriorille. Hevosia käytiin katselemassa ympäri suomea ja tanskassa meitä odottikin lupaava tamma. Kuitenkin, etsiessämme muutamaa tuntihevosta meille tarjottiin hieman raakiletta puoliveristä. Ori oli viimeisen vuoden kisannut paljon, mutta ottanut takapakkia sairastumisen vuoksi, orin paha yskä veti sen radoilta ja nyt on edessä paljon treenamista ennen kentille palaamista.

Eerikan ja Eran pitäisi aloittaa kisaaminen syksyllä-09 ja sitä ennen treenata, treenata ja treenata. Jo orin loman vuoksi, mutta lisäksi sen kipakka luonne antaa oman haasteensa. Ratsukkoa valmentaa suomessa asuva esteratsastaja Björk Emmendal, hän on kouluttanut useita kansallisen tason ratsukoita menestyksekkääästi.

No, mutta orin luonteesta voi ainakin sen sanoa, ettei se tosiaankaan ole mikään pikkulasten lempiratsu. Jos luulet osaavasi ratsastaa tämä poika kyllä palauttaa sinut maanpinnalle - kirjaimellisesti. Sen kanssa tarvitaan taitoa, kärsivällisyyttä ja määrätietoisuutta, kun kerran päästät Eran niskanpäälle se tekee kaikkensa pitääkseen tämän valtapaikkansa. Era vie kokematonta niin maassa kuin selässäkin, eikä vain kokematonta - on sieltä Eerikakin mätkähtänyt alas satoja kertoja. Oikeana päivänä ja oikealla ratsastajalla ori on kuitenkin kilparatsu, se pärjää niin esteissä kuin koulussa, mutta tähän vaikuttaa hyvin pitkälti ratsastaja. Ratsastajan tulee osata kanavoida Eran tekemisenhalu johonkin kehittävään, jottei sille tule mieleenkään keksiä omaa tehtävää.

Ori on ylimielinen, se on ehkä sitä parhaiten kuvaava sana. Se ei tule kovapäisten hevosten kanssa lainkaan toimeen ja rauhallisia ruuniakin se jahtaa yleensä väsymättä. Siksi se tarhailee toistaiseksi yksin, ainakin kunnes sille löydetään sopivan kipakka tarhakaveri. Era on kova karkailemaan ja tallin takana olevassa tarhassa onkin juuri tästä syystä puuaitojen tehosteena sähkölanka, silloinkin se yrittää ties mitä jekkuja, tottakai myös solmujen ja lukkojen availu onnistuu. Tarhan portti aukeaa alimman lankun alta, sieltä jonne Eran pää ei mene.

Era on se peräkarsinan ori joka hyökkäilee kaltereita päin ja tekee hoitamisesta lähes mahdotonta. Sen kanssa saa lyödä päätä yhteen ja kovan ulkokuoren takaa saattaakin löytää jotain aivan muuta. Tarhasta sitä ei hae juuri muut kuin meidän perheemme ja Jenna, ihan siitä syystä, että hiemankin epävarmoja ihmisiä se pyörittelee aika taitavasti ympäri tallipihaa. Ori rynnii puree ja tekee kaiken pirumaisen mitä vain keksiikään, mutta kaiken huipuksi se myöskin ärsyttää ihmisiä tahallaan, välillä se nostaa päänsä kattoon kun suitsia laitetaan ja silloin tällöin väistelee satulaa, pullistelee, liimaa jalkansa lattiaan ja käyttäytyy muutenkin kuin pieni kuriton teinipoika.

PÄIVÄKIRJA

Tarina tytöstä ja vaikeasta unelmahevosesta

1. helmikuuta 2009 - Puomit kolisee

Ere teki tänään kaiken taas mahdottomaksi, se harmittu minua. Jo siitä syystä, että tänään näkisimme Björkin vasta toista kertaa ja tuntuisi ikävältä maistella multaa ja sanoa, että "Juu tässä se mun kisahevonen nyt ois". Vaihdoin Eren ruskeaan estesatulaan tänään myöskin huovan, se näytti paremmalta kuin sen vanha kotihuopa. Kun viimein - pitkän taistelu session jälkeen pääsimme kentälle, ori oli jo ottanut idioottimaisen asenteen. Se mateli tai meni eteenpäin kuin höyryjuna, en tuntunut saavan siihen mitään otetta.

Lämmiteltyämme Björk tuli pitämään puolitoistatuntisen "rääkkimme", Hiki valui noroina otsaltani jo puolessa välissä, vaikka Ere ei näyttänyt väsyvän vielä lainkaan. Muutaman pienemmän pystysarjan jälkeen Ere pukitti terävästi - ilman mitään varoitusta ja lennähdin kaulalle. Nousin nopeasti takaisin istumaan ja jatkoimme työskentelyä, tässä vaiheessa se alkoi pukitella useammin ja raippaa sain käyttää koko lopputunnin. - Ehkä huomenna paremmin?
Eerika

Tämä on vituaalitalli! Kuvat ovat sivustolta nimeltä Alegre, kuvaajalta Juulia R.