Etusivu Esittely Hevoset Toiminta Vieraskirja

Tapahtumapaikat, tutut polut ja mäkiset maastot


Kauan aikaa sitten, suomen itsenäistymisen aikaan eleli Paavo Hemminki niminen mies joka ansaitsi leipänsä kasvattamalla karjaa ja viljelemällä maata. Mies oli ennen asunut Turussa, mutta tahtoi siirtyä rauhallisemmille seuduille missä hänen karjansakin voisi laiduntaa rauhassa. Sukulaissuhteiden avulla Paavo sai kuin saikin Jyväskylästä mukavan torpan jossa oli pieni navetta ja mukavasti peltomaata ympärillä.

Hyvän aikaa eleltyään miestä kuitenkin kohtasi epäonnistumisen aalto, karjaan iski tuntematon sairaus joka tappoi ne ja maa muuttui niin kovaksi, että siinä oli turha yrittää enää mitään kylvää. Mies kuitenkin ajatteli varojensa riittävän takaisin vilkkaaseen kaupunkiin jos hän myisi rakkaan tilansa.

Muuan ostaja sitten tarjosikin torpasta hyvän hinnan sen luullessaan olevan tuottava, mutta huomatessaan sen olevan susi lähti hänkin myymään tilaa. Näin tila kiersi omistajalta toiselle, kunnes vuonna 1990 eräs varakas ulkomaalainen mies sai tilan käsiinsä perintönä, mutta oli kuullut tästä torpasta niin paljon juttuja ettei viitsinyt edes mennä katsomaan sitä. Vuonna 2008 Jessica alkoi metsästää itselleen tilaa missä aloittaa pienimuotoinen hevosharrastus. Hän törmäsikin lehdessä ilmoitukseen kyseisestä tilasta ja lähti katsomaan tätä. Heinät peittivät lähes koko talon ja peltomaata löytyi silmänkantamattomiin. Rakennukset olivat ehkä huonossa kunnossa, mutta niistäkin tulisi hyvät pienellä korjauksella. Ulkomaalainen mies myi tilan puhelimitse, näkemättä sitä ikinä ja kertoen tämän tarinan.

Päivärutiinit - Sekä liialliset kahvitauot


» 07:00 - Aamuruoat karsinoihin ja pihattoon
» 07:30 - Karsinoiden ja tallipihan siivousta, Aamukahvit
» 09:00 - Karsinoissa olevat hevoset tarhailemaan
» 11:00 - Maneesille meno
» 12:00 - Päiväheinät ulos
» 15:00 - Maneesista haku
» 17:00 - Tuntirumba, varustetaan hevoset ennen alkua
» 21:00 - Lähes poikkeuksetta tuntirumban loppu
» 21:00 - Karsinoissa olevat hevoset tarhasta pois
» 21:30 - Hepat sisään - iltaruokinta
» 22:00 - Talli säppiin ja yöpuulle

Ylläoleva aikataulu on täysin viitteellinen, ei taida olla päivää jolloin ajat ovat osuneet kohdalle, tuosta nyt näkee suurin piirtein mihin aikaan kannattaa tulla kahville ja milloin paijjaamaan heppoja. Elämän ei tarvitse olla turhan stressaavaa joten välillä herätään vasta yhdeksältä, välillä viideltä. Miten nyt sattuu kukin pystyyn nousemaan. Prien omistaja Jenna hoitaa aamutallin maanantaisin, tiistaisin ja torstaisin.

Meiltä löytyy yksi koppi ja tietysti auto jolla saamme kuskattua Eerikaa ja Eraa sekä muutamaa muuta hevosta läheisen siittolan maneesille. Sitä vuokrataan 10 € tuntihinnalla. Oma kenttämme on kuitenkin usein riittävä ja tarpeeksi kova esteidenkin hyppimiseen.

Laumaelämää - Neliä pitkin peltoja


Kentän vierellä on myöskin yksi Lähipellot ovat kesät ja talvet käytössämme ja ne on aidattu puuaidoilla. Tamma-ruuna porukkamme saa vapaasti mennä ja tulla tallin toiseen päähän rakennettuun pihattoon, eli tallipihalla saatat helposti törmätä pieneen laumaan, niille kun ei ole sen suurempia rajoja liikkumisen suhteen asettettu. Tästä syystä autotkin jätetään aidan toiselle puolelle. Orimme Era ulkoilee tallin kupeessa olevassa vankassa puutarhassa kypsymättömän luonteensa vuoksi. hieman suurempi tarha. Uudet tammat ja ruunat pidetään kyseisessä; hiekkatarhassa ns. karanteenissa sen verran kuin sopeutuminen muuhun porukkaan nyt kestää. Ne saavat siis machoilla aidan takaa niin paljon kuin sielu sietää.

Pihatto on lähes puolet tallista ja sen saa jaettua 3 osaan. Näin sinne saa järjestettyä kaikille yö rauhan. Niin, ettei ketään ruuunista sorsita noinkin pienessä tilassa. Kesäisin ne toki viettävät yönsäkin ulkona, mutta talvisin pihatto avataan vasta aamukaurojen aikaan. Jokaisesta pihaton osasta löytyy juomatynnyrit jotka täytetään muutaman kerran päivässä.

Sisätilat - Varo keltaista hammasriviä ensimmäisessä karsinassa


Itse tallista ei löydy kuin 3 tilavaa karsinaa. Nämä karsinat ovat tarkoitettu nille jotka eivät laumaelämää pääse maistamaan. Jokaisesta karsinasta löytyy myös paikat loimille ja riimuille. Laumahevosten loimia ja riimuja säilytetään satulahuoneessa, josta löytyy tietty myös kaikki varusteet sekä tietty satulat ja suitset. Samaiseen satulahuoneeseen lukitaan usein myös muutamat yli-innokkaat tallikoiramme, siksi aikaa kun ei ketään tallipihalla hyöri ja muutenkin jos ne ovat jaloissa.

Vintille kiivetään jyrkkiä satulahuoneessa sijaitsevia portaita pitkin ja sieltä löytyy mukava kolmenistuttava sohva, jääkaappi (jonne ei jätetä ruokia happanemaan), televisio josta katoaa aina silloin tällöin kuva, pienellä tönäisyllä alkaa taas näkymään. Sekä tottakai mikro, kahvinkeitin ja kasa heppalehtiä.

Tallin pääjehu ja pari muuta hemmoa


Niin, ketäs siellä Rahkamassa nyt sitten loppujen lopuksi hengaileekaan? Hevosten teksteistä ja pitkin tallin sivuja voit huomata useita eri henkilöitä. Jos et tekstejä lukemalla päässyt sisälle henkilöiden maailmaan, voit vielä lukaista suurpiirteiset esittelyt kaikista tallin vakikasvoista. Jotenkin ihmeellisesti talli on täyttynyt urheiluhevosista kiinnostuneista ihmisistä sekä näiden toinen toistaan upeammista hevosista.

Jessica & Petri Katve - Tallin omistajapariskunta
Jessica on nainen joka vastaa tuntitoiminnasta ja valmennuksista. On nuoruudessaan kisannut useamman vuoden puoliveriruunalla nimeltä maestros. Sen jälkeen hän on siirtynyt valmentamaan. Vastaa hevosten hyvinvoinnista ja liikutuksesta. Hän omistaa hieman äkkipikaisen luonteen ja sitä saavat olla todistamassa usein koko tallin väki. On aloittanut kesällä'09 jälleen kisaamisen ja hankkinut Annin jonka kanssa olisi tarkoitus tehdä uraa gp-tason kouluratsastuksessa. Kyseisenä kesänä Rahkama aloitti myös oldenburgien kasvatuksen. Jessica kuuli saksalaiseltaan tutulta Heidiltä, että eräällä kilparatsastajalla seisoisi tallissa kaksin kappalein vanhemman puoleisia burgi tammoja joista toinen oli satuttanut jalkansa pahasti tarhassa ja joista toiselta olivat jalat muuten pettäneet. Kummatkin ovat tehneet loisteliaan uran koulupuolella.

Pariskunnan rauhallisempi osapuoli Petri katsoo asioita positiivisesta näkökulmasta ja tsemppaa kaikkia. Hän vastaa tallitiloista ja on muutenkin yleismies joka korjaa pikku vikoja tallin sisätiloissa. Ei nouse hevosen selkään kirveelläkään ja odottaa päivää koska tallille ilmestyy ravuri.

Eerika, Mirjam, Essi & Joona Katve - Omistajaperheen sisarusparvi
Eerika on 17-vuotias nuori pippurinen neito. Sanoo aloittelijoille välillä pahastikkin ja varjelee Era ja Foksia. Välttelee turhaa työtä ja laittaakin usein hyväuskoiset tekemään omat työnsä. On pienestä saakka ratsastanut ja tulee kilpailemaan hevosillaan korkeita esteitä. Todella taitava ratsastaja käytöksestään huolimatta. Monen valmentajan mukaan potentiaalinen kilparatsastajan alku joka omistaa lupaavia urheiluhevosia. Äitinsä jälkiä seuraten siis, toisessa lajissa vain.

Mirjamilla on paha murrosikä iskenyt päälle, on vaikea olla 14-vuotias ja sisarusparven keskimmäinen. Tyttö ei ole vielä löytänyt oikein omaa paikkaansa. Kun taasen tytön sydämestä on löytynyt paikka Rapelle. Aluksi Rapen piti olla Mirjamille vain leppoisa harrastus, tyttöä kun ei kilparatsastus ole enää hetkeen kiinnostanut. Nyt on kuitenkin ihme tapahtunut ja parivaljakko on starttaamassa matkaratsastuskisoissa syksyn'09 aikana. Ehkäpä tässä olisi kummallekkin mukava harrastus? Mirjamin tapaat kuitenkin auttelemassa talliaskareissa (tyttöhän kerää rahaa mopoon), yleensä iloisena. Voit siis huoletta napata häntä hihasta ja pyytää apua.

Sisaruksista nuorin - Essi on vasta yhdeksän, mutta silti järjettömän kiinnostunut esteratsastuksesta ja omistaakin newforest ruunan nimeltä R.K. Petrol, tuttujen kesken Pertsan. Tytön ja ponin kisaura siintää keväässä'09, sitä ennen saattaa edessä olla jokunen puomiluokka, mutta sen suurempiin ei parivaljakko vielä osallistu. Välillä tytöltä palaa käpy koko poniin, Pertsa osaa olla ärsyttäväkin, vaikka perusluonteeltaan se onkin varisn kiltti. Joskus siis saattavat tallissa harjaämpärit lennellä pitkin seiniä epäonnistuneen treenin jäljiltä.

Joona on sisarusparven vanhin - 17-vuotias poika, omistaa Jaken ja kisaa tällä vaativa B tasolle saakka koulua. Poika aloitti harrastuksensa siskojen jäljessä, mutta kehittyi uskomatonta vauhtia. Ensimmäinen oma hevonen kustannettiin pojalle tämän ollessa 15, mutta Joona kasvoi nykyisin tuntiratsuna toimivalle Microlle liian isoksi jolloin alettiin etsiä uutta ratsua. Sisaruksistaan poiketen hän on järjettömän kiinnostunut kouluratsastuksesta ja näinollen löytyi kesällä '09 hollannista 9-vuotias ruuna Jacob X jonka koulutustaso yltää aina Grand Prixiin.

Jenna Ahonen - Prien onnellinen omistaja
23-vuotias Jenna oli Rahkamassa kesällä'09 kesätöissä, tyttö rakastui talliin ja tuli kahvittelemaan usein vielä syksylläkin - asuihan hän muutaman kilometrin päässä. Jenna on saanut parturikampaaja opintonsa käytyä ja saikin tätinsä kampaamosta töitä samantien. Köyhänä opiskelijani tytön oli kitkuteltava raha-asioiden kanssa, olihan hänellä vielä keskivertoa hienompi harrasteratsu Xtase Primera jonka tallipaikka oli järjettömän kallis. Tähän pulmaan auttoi Rahkama, siellä Jenna raatoi koko kesän, varsinkin Eerikan talliorjana. Eräänä näistä kahvittelu kerroistamme hän vihjaili epätoivoisena, että löytyisikö laumastamme tilaa - tottakai! Sikälimikäli hevoset toistensa kanssa toimeen tulivat ja tulivathan ne. Emme varsinaisesti majoita yksityisiä, mutta Jenna oli aivan eriasia, hänestä oli kesän aikana tullut perheenjäsen. Niinpä sinä varhaisena aamuna Prie laukkasi wnb. laumaamme ja on siellä koko syksyn tyytyväisenä oleskellut.

Jenna ratsastaa ruunan viidesti viikossa, mutta ei ole suunnitellut kisaamista. Lähinnä rauhallista maastoilua ja satunnaista kouluvääntöä. Ei turhan tarkkaa. Lisäksi tyttö piilottelee varsinkin Eerikaa herjaavaa päiväkirjaansa jossankin tallivintillä. Eerika on kyseistä vihkosta metsästänyt jo pitkään, mutta eipä hän sitä vielä ole löytänyt. Jennalta kuulet siis elämänmakuisimmat ja ehkä hieman väritetyt tarinat tallielämästämme.

Ulkoasun suunnittelu & toteutus LiisaL / kaikki muu materiaali © Rahkama, ellei toisin mainita - luvaton kopiointi kielletty