IKKUNAN ALLA ASUVAT - Pienisuuri wannabe hevoslauma
Pyrimme siihen, että jokainen hevonen saa elää mahdollisimman luonnonmukaista elämää. Enemmän tietoa tiloistamme löydät esittely linkin takaa, mutta pieni kooste wannabe hevoslaumastamme voisi olla tähän väliin sopiva. Laumamme rakentuu korkeintaan yhdeksästä hevosesta, joista jokainen on ystävällinen, ihmisrakas ja rauhallinen. Poikkeuksia toki löytyy, esimerkiksi Jake, poikamme arka kisahevonen hakee rohkeutta laumasta. Se ei kuitenkaan kiusaa ketään, vaan ns. parantelee omaa itsetuntoaan. Lauma jakautuu yleensä suuressa tilassa kahtia, toisessa jengissä ruohoa naukkii yleensä siitostammamme, Jake ja Prie. Toisen jengin muodostaa yleensä nämä hieman nuoremmat ja villimmät ponit, jotka muista poiketen intoutuvat usein hurjiin laukkakisoihin. Nämä kaksi jakaumaa kuitenkin pysyvät lähekkäin ja liikkuvat yhdessä. On mielenkiintoista seurata omalle kotipihallemmekin levittäytyvää laumaa ja aamuisin herätä pertsan koputellessa kärsimättömänä ikkunaan.
TALLISSA HIRNUVAT - Isottelevat orit ja kaunistelevat tammat
Osa hevosistamme on sellaisia, että ne eivät vain yksinkertaisesti sovellu laumaelämään. Foks ja Anni treenaavat usein ja niiden kanssa on muutenkin kisakausien aikana oltava super varovaisia. Laumassa kun sattuu ja tapahtuu. Tammat hengailevat kisakausien ulkopuolella usein laumassa, mutta erityisesti Annin kipakan luonteen vuoksi ne eivät yövy siellä. Era sitten taas, niin Era. Ehkäpä homma Eran kohdalla selvinnee kun avaat sen harjaboksista löytyvän repaleisen treenivihon.
Ulkoasun suunnittelu & toteutus LiisaL / kaikki muu materiaali © Rahkama, ellei toisin mainita - luvaton kopiointi kielletty
|