Mikä onkaan ihanampaa kuin pienet pörröiset issikkalapset. Ne loikkivat ja hyppivät, ovat täynnä elämäniloa, tarmokkuutta ja suloisuutta. vielä nuo viattomasti leikkivät pienokaiset tulevat saavuttamaan jotain suurta urallaan.Beinirin päätoiminta on nimenomaan kasvatus, pyrimme pienen laumamme kanssa luomaan ehdottoman tasasukuisia ja hyvinvoivia hevosia. Talliltamme ei lähde yhtään "rikkinäistä" hevosta kisamaan. Eläinlääkäri tarkistaa varsojen selät ja muut helposti vaurioituvat kohdat säännöllisesti ja varmistaa, että se kulkee normaalisti. Jos kuitenkin uudessa kodissa ilmenee jonkin näköinen vamma tai esto kilpailemiselle otamme varsan takaisin jollei omistaja välttämättä sitä halua pitää. Usen nämä "heikommat" hevoset lähtevät pullaponeiksi ja/tai harrastekäyttöön.
Luonne on islanninhevosen yksi tärkeimmistä asioista. Kisakentille lähtevän hevosen tulee olla rauhallinen, varma ja reipas. Säikyt ja arat kisaavat vasta myöhemmin. Reippaimat tölttäävät ensimmäisen kerran nelivuotiaina.
Koulutamme hevosemme itse, rauhallisella ja hidastempoisella tyylillä. Varsan peruskoulutukseen voi mennä varsasta riippuen 4-2½ vuotta, se siis aloitetaan pikkuhiljaa jo 2 vuotiaana, aremmat varsat aloittelevat peruskoulutustaan 5 vuotiaana kun muilla aloitetaan jo ratsukoulutus.Hevonen saa edetä omaan tahtiinsa eikä kukaan hoputa sitä, se saa tutkia ja tarkkailla varusteita, harjoja ja ihmisiä jotka sitä kouluttavat.
Jalostusorimme ovat tarjolla tasasukuisille islanninhevostammoille, myöskään samoja nimiä ei sukutaulukosta saa löytyä. Siillaamme tamma ehdokkaat tarkoin ja juuri sukunsa ja menestyksensä puolesta loksahtavat pääsevät äideiksi meidän kauttamme.
Meilaile Rosetelle jos on kiinnostusta
- Panosta, panosta, panostaAamulla satuloidessani Jöfuria tunsin, että nyt on jokin vialla. Lähdin ensin rauhalliseen tahtiin kävelemään laitumille, mutta lähempänä aloin kuulla tuskaista hirnuntaa. Kiihdytin orin laukkaan ja laitumen kohdalla sidoin sen puuhun kiinni. Hera makasi laitumen nurkassa nuollen suloista pientä varsaa.
Hera katsahti minuun ja sitten pieneen elottomaan varsaansa. Avasin suuni jo valmiina huutoon, mutta suljin sen yhtä nopeasti. Naputtelin puhelimeeni kädet täristen eläinlääkärin numeron, neiti Lohineva vastasikin heti ja kerroin tapahtuneesta. Ohjeet saatuani rupesin elvyttämään varsaa. Varsa avasi pienet silmänsä ja hörähti ilmoittaakseen itsestään. Eläinlääkärin saapuessa varsa oli jo jaloillaan, ei se loikkinut, mutta hoiperteli silti. Hera ei noussut. Eläinlääkäri alkoi tunnustella tamman vatsaa ja ilmoitti hymyssä suin, että sieltä on tulossa vielä toinen varsa.
Järkyttyneenä katselin kun tamman turpa vääntyi mutruun ja pieni sikiö saapui maailmaan. Kaksi varsaa! ajattelin. kaksi!
Ensimmäinen varsoista nimettiin Týr:iksi, koska myöhemmin se osoitti olevansa hyvin rohkea. Muut tammat eivät sitä pelottaneet ja ori varsoillekkin se kehtasi ryttyillä. Tämä tamma tulee varmasti aikuisenakin olemaan tulta ja tappuraa.
Toinen varsoista nimettiin Vafi:ksi koska se tuntuu epäilevän jokaista, tämä pieni ja siro tamma pysyttelee hiljaa emänsä suojissa ja uskaltautuu leikkimään ainoastaan sisikonsa kanssa. Rauhallisella ja päättäväisellä koulutuksella tästäkin tammasta saadaan luottavainen kisakaveri!
Gletta kävi haituvien päälle makaamaanja synnytti ilman mitään avustusta pienen, mutta sitäkin tomeramman orivarsan. Fifill nousi miltein heti seisomaan ja oppi laukkamaankin paljon ikätovereitaan nopeammin. Pieni pörrökasa laukkasi puhallellen turvallaan voikukkia ja nauttien kesäauringosta.
Olin lähellä pitää orin itse, niin upea suku sillä on! Tästä orista tulee varmuudella vielä jotain suurta. Fifill lähtee rakastavaan ja aktiiviseen kotiin.
Undri syntyi elottomana ja eläinlääkärinkin menettäessä toivonsa se avasi pikkuriset silmänsä. Siitä Undri sai nimensä, tämä tamma on ihme. Kokemuksen ansiosta siitä kasvaa varmasti sisukas pikkutamma.