Ruiskukan Paholaisen Haave

suomenhevosori, tummanruunikko, 157 cm
syntyny 07.09.2003 (5,5 vuotta) Suomessa
kasvattanut Ruiskukka
1.21,2ke, 1.20,1ake, 1.25,3kpx, 1.27,5pi, 1.41,8mke, 1.22,5ly, 1.22,0api; 22 560ve, ruusuke
i. Ruiskukan Pikku Paholainen e. Kajauksen Haavetar
Kyl mä tiiän
Hali saapui tallille Tinkan kanssa samalla reissulla. Hieno suku ja hienompi luonne hurmasivat totaalisesti. Rosette kokeili oria, ja jo ensimmäisen kerran ratsastettuaan hän tiesi tämän olevan hyvä. Hieman kalliiksihan orin osto tuli, mutta pakko se sitten oli saada.
Hali on todella asiallinen ori, eihän sitä välillä oriksi tunnistakaan! Oman ihmisensä kanssa se kehtaa pelleillä, harjat lentelee ja hoitajalta puuttuu housuntakamuksesta pala. Vieraamman kanssa torkutaan tai vain katsellaan sen tekemisiä. kaikki hoitotoimenpiteet sujuvat ongelmitta. Tammoille pitää hieman pulunrintaa pöyhistellä ja poikittain kävellä sellaisen nähdessään, mutta ei Hali sen kummempia rupea äyskimään.
Kärryjen edessä ori on unelma. Se osaa mennä rauhassa, mutta tosijuoksussa pistää kaiken likoon. Se on kärsivällinen eikä laukalle meno kuulu sen tapoihin. Parasta Halissa on se, että sen kanssa on mukava tehdä pieniä kesälenkkejä, vaikka uimarannalle ilman, että se alkaa höyryämään.
Kärryillä kupperskeikkaa
Halilla ajetaan vaihtelevaa lenkkiä 5 kertaa viikossa, 2 kertaa viikossa ansaittu lomapäivä. Yhden hölkkälenkin voi korvata uittamalla tai juoksuttamalla. Kovemman treenin jälkeen asianmukainen jalkojenhoito, normaali lenkin jälkeen jalkojen viilennys. Hiitataan kerran kahdessa viikossa 2100m. Lomapäivinä voi aivan hyvin esimerkiksi käydä kevyellä lenkillä kävelemässä.
Startteihin valmistaudutaan päivää ennen kokoamalla tavarat ja pesemällä hevonen. Hali lämmitellään hyvin ennen starttia ja startin jälkeen pienellä hölkällä. Tallilla sen jalkoja kylmätään ja orille laitetaan loimi päälle. Huomio: hevoselle ei milloinkaan lomaa päivää ennen tai jälkeen startin!
Yksi. Kaksi. Aja!
Halilla ajetaan raveissa tasaiseen tahtiin. Alle kerääntyy pikkuhiljaa listaa suoritetuista lähdöistä.
15.10.-07 - ravit (VRER) -
2100m kl - 2/9, 1.43,7ke, 50ve
18.10.-08 - ravit (VRER) -
2100m - 4/7, 1.42,5ke, 400ve
21.10.-08 - ravit (VRER) -
2100m - 5/14, 1.45,7ke, 200ve
24.10.-08 - ravit (VRER) -
2100m - 3/11, 1.42,4ke, 600ve
26.10.-08 - ravit (VRER) -
2100m - 1/12, 1.42,1ke, 2 000ve
29.10.-08 - ravit (VRER) -
2100m - 9/11, 1.37,0ke
17.11.-08 - ravit (VRER) -
2100m - 9/12, 1.41,0ke
16.11.-08 - ravit (VRER) -
2100m - 6/6, 1.38,7ake
20.01.-09 - ravit (villit) -
1609m - 13/13, 1.32,2ke
11.02.-09 - ravit (VRER) -
2100m - 7/16, 1.34,7ke, 50ve
13.02.-09 - ravit (VRER) -
2100m - 9/10, 1.36,1kex
15.02.-09 - ravit (villit) -
2600m - 5/13, 1.32,3kpx, 120ve
16.02.-09 - ravit (VRER) -
2100m - 4/8, 1.27,6ke, 200ve
16.02.-09 - ravit (villit) -
2100m - 4/13, 1.34,0kex, 120ve
28.02.-09 - ravit (VRER) -
2500m - 6/13, 1.25,3kpxx
22.03.-09 - ravit (VRER) -
2500m - 5/14, 1.32,2kex, 300ve
23.03.-09 - ravit (VRER) -
2500m monté - 5/12, 1.41,8mke, 70ve
25.05.-09 - ravit (VRER) -
2100m - 5/12, 1.34,1akex, 260ve
12.06.-09 - ravit (VRER) -
2100m - 1/10, 1.32,0ake, 2000ve
15.06.-09 - ravit (VRER) -
1600m - 7/8, 1.32,6ly
01.07.-09 - ravit (VRER) -
2100m - 1/10, 1.21,2ke, 1000ve
11.07.-09 - ravit (villit) -
2100m - 2/16, 1.34,0ke, 750ve
11.07.-09 - ravit (VRER) -
1609m - 3/12, 1.26,2ly, 990ve
16.07.-09 - ravit (VRER) -
1609m - 7/16, 1.27,4ly, 200ve
23.07.-09 - ravit (villit) -
2100m - 3/15, 1.25,5ke, 600ve
06.08.-09 - ravit (villit) -
2100m - 5/10, 1.27,1ke, 500ve
06.08.-09 - ravit (VRER) -
2100m - 1/5, 1.24,0kex, 2000ve
07.08.-09 - ravit (villit) -
3100m - 10/12, 1.27,5pi
10.08.-09 - ravit (villit) -
2100m - 1/13, 1.22,4ke, 3700ve
13.08.-09 - ravit (villit) -
2100m - 6/13, 1.26,7ke, 100ve
14.08.-09 - ravit (villit) -
2100m - 4/13, 1.24,3ke, 500ve
23.08.-09 - ravit (VRER) -
1609m - 8/15, 1.22,5ly, 100ve
17.09.-09 - ravit (VRER) -
2100m - 2/10, 1.28,2kex, 2200ve
19.04.-10 - ravit (VRER) -
2100m - 5/12, 1.22,5ake, 100ve
25.04.-10 - ravit (VRER) -
3100m - 1/12, 1.22,0api, 2200ve,
loimi
20.05.-10 - ravit (VRER) -
2100m - 4/16, 1.21,4ke, 350ve
30.05.-10 - ravir (VRER) -
2100m - 3/12, 1.20,1ake, 800ve
05.06.-10 - ravit (VRER) -
2100m - 3/10, 1.21,7akexx, 800ve
Minä minä minä..



Kuvat ovat Piikevän omaisuutta.