Salaisuuden Nätti-Poika

suomenhevosori, liinakko, 158 cm
syntyny 09.10.2005 (4,5 vuotta) Suomessa.
kasvattanut Lotta L, Salaisuus
1.30,2ke, 1.27,1ake, 1.40,0ly, 1.28,7aly, 1.37,2akp, 1.29,8apixx, 22 075ve
Viri Viri Tööt Tööt
Salaisuuden kasvattilistaa selailless silmiin kirposi kaksi oria, 2005 ja 2006 syntymäaikoina. Sitten saatiinkin lupa pelastaa nämä kuopattavaksi tuomitut konit Piikevään. Pääsisihän niillä kisaamaankin jo ensi vuonna ja treeniaikaakin löytyi riittämiin.
Nami on hieman arka ori joka kainostelee vieraita ihmisiä ja tammoja. Erittäin ruunamainen. Tuttujen ihmisten seurassa ori muuttuu pieneksi höseltäväksi koiranpennuksi, se kiehnää ja hakee huomiota. Namu luulee olevansa pienempi kuin onkaan ja pelottavissa paikoissa se piiloutuu taluttajan selän taakse.
Kärryjen edessä poika köröttelee, mutta ohjien päässä voi tuntea kuinka se palaa halua lähteä. Namu kyllä menee kun sille luvan antaa, ja kovaa meneekin. Onneksi hyvä kuski saa läpi sellaisenkin käskyn kuin hidastamisen. Karsinassa orin korvat tuppaavat painua luimuun ja kavio lyödä lattiaa. Tällöin täytyy vain ottaa tomera asenne ja napakka ei!
Kärryillä kupperskeikkaa
Namulla ajetaan vaihtelevaa lenkkiä 5 kertaa viikossa, kaksi kertaa viikossa ansaittu lomapäivä. Yhden hölkkälenkin voi korvata uittamalla tai juoksuttamalla. Kovemman treenin jälkeen asianmukainen jalkojen hoito, normaalilenkin jälkeen jalkojen viilennys. Hiitataan kerran kahdessa viikossa 2100m.
Startteihin valmistaudutaan päivää ennen kokokamalla tavarat ja pesemällä hevonen. Namu lämmitellään hyvin ennen starttia ja rauhoitellaan startin jälkeen pienellä hölkällä. Tallilla sen jalkoja kylmätään ja orille laitetaan loimi päälle.
Yksi. Kaksi. Aja!
Namun starteista alkaa kerääntyä listaa alle.
29.10.-08 - ravit (VRER) -
2100m - 7/13, 1.52,3ke
01.11.-08 - ravit (VRER) -
2100m (kl) - 4/14, 1.57,3ke, 50ve
20.01.-09 - ravit (villit) -
2100m - 6/13, 1.41,6kex, 100ve
10.02.-09 - ravit (VRER) -
2100m - 6/12, 1.42,5ake, 150ve
11.02.-09 - ravit (VRER) -
1609m - 3/7, 1.42,8ke, 250ve
13.02.-09 - ravit (VRER) -
1609m - 8/8, 1.47,2ly
15.02.-09 - ravit (villit) -
2100m - 9/11, 1.46,4ke
15.02.-09 - ravit (villit) -
2100m - 4/8, 1.51,0ake, 1500v€
16.02.-09 - ravit (VRER) -
2100m - 1/10, 1.41,4kexx, 1000ve
16.02.-09 - ravit (villit) -
2100m - 9/13, 1.41,8ke
27.02.-09 - ravit (villit) -
2100m - 5/8, 1.50,8ake
08.03.-09 - ravit (VRER) -
2100m - 1/12, 1.46,5ke, 1400ve
16.03.-09 - ravit (VRER) -
2100m - 3/9, 1.49,0ake, 1500ve
22.03.-09 - ravit (VRER) -
2100m - 4/11, 1.40,1ke, 375ve
23.03.-09 - ravit (VRER) -
2100m - 4/9, 1.48,3ke, 150ve
22.06.-09 - ravit (VRER) -
1600m - 2/9, 1.49,4lyx, 500ve
01.07.-09 - ravit (VRER) -
2100m - 2/10, 1.40,2ke, 500ve
02.07.-09 - ravit (VRER) -
2100m - 1/11, 1.40,1ke, 1000ve
05.07.-09 - ravit (VRER) -
1609m - 5/12, 1.40,6aly
16.07.-09 - ravit (VRER) -
1609m - 4/15, 1.40,0ly, 400ve
17.07.-09 - ravit (VRER) -
2100m - 2/8, 1.47,4aly, 600ve
22.07.-09 - ravit (VRER) -
2100m - 1/9, 1.43,2ke, 1000ve
23.07.-09 - ravit (VRER) -
1609m - 1/9, 1.43,0ke
03.08.-09 - ravit (VRER) -
2100m - 4/15, 1.33,2ake, 200ve
05.08.-09 - ravit (villit) -
2100m - 5/8, 1.40,5ke, 200ve
05.08.-09 - ravit (VRER) -
2100m - 1/15, 1.30,2ke, 1000ve
06.08.-09 - ravit (villit) -
2100m - 5/9, 1.42,0ke, 200ve
06.08.-09 - ravit (villit) -
1609m - 1/8, 1.28,7aly, 1000ve
16.08.-09 - ravit (VRER) -
1609m - 6/8, 1.33,8aly, 500ve
18.08.-09 - ravit (VRER) -
1609m - 2/10, 1.42,6aly, 1800ve
20.08.-09 - ravit (VRER) -
2100m - 2/12, 1.42,0ake, 1500ve
23.08.-09 - ravit (VRER) -
2100m - 3/10, 1.36,6ke, 700ve
28.04.-10 - ravit (villit) -
3100m - 1/3, 1.29,8apixx, 1000ve,
loimi
02.05.-10 - ravit (VRER) -
2500m - 4/6, 1.37,2akp, 500ve
13.05.-10 - ravit (VRER) -
2100m - 3/10, 1.27,1ake, 700ve
20.05.-10 - ravit (VRER) -
2100m - 1/13, 1.28,7aly, 800ve
30.05.-10 - ravit (VRER) -
2100m - 1.35,8ke, 1500ve
Namun nimi kuuluu:
Päivän nuorten kylmäveristen lähtö lähtee käyntiin pienten laukkojen saattelemana, mutta kaikki pääsevät kuitenkin liikkeelle. Joukkoa lähtee vetämään reipasta tahtia Vili-Velmu. Peräänsä se saa Kekan Lentoherjan ja Totipotentin. Takana laukkailee Salaisuuden Pauke ja Turotar, jääden pahasti jälkeen. Kärkikolmikkoa saavuttaa tasaisesti Rykmentti, jonka kantaan on liimautunut Salaisuuden Nätti-Poika. Kärkipaikalta Vili-Velmu laukkaa, joten johtoon nousee Kekan Lentoherja. Viimeinen puolikas kierros lähtee käyntiin ja takaa nousee edelleen Rykmentti, eikä osoita lainkaan väsymisen merkkejä. Sitä seurannut Salaisuuden Nätti-Poika alkaa hyytyä ja jää Ripsahduksen taakse. Kärkiviisikko maalisuoralle tultaessa Kekan Lentoherja - Totipotentti - Ripsahdus - Salaisuuden Nätti-Poika - Rykmentti. Maalisuora aukeaa ja hevoset levittäytyvät viimeiseen kiriin. Takaa syöksyy mukaan neljännelle radalle Taikasumun Prinssi. Kekan Lentoherja hyytyy, samoin Salaisuuden Nätti-Poika. Laukannut Vili-Velmu nousee. Vahvasti koko ajan noussut Rykmentti erkanee muista keveästi kannassaan peesiä saanut Totipotentti ja nämä ovat pian muiden saavuttamattomissa. Maalissa Rykmentti! Kolmannelle sijalle turpansa juuri ja juuri työntää Taikasumun Prinssi, ja Vili-Velmu ja Ripsahdus joutuvat tyytymään neljänteen ja viidenteen sijaan. Kertakaikkiaan mielenkiintoinen juoksu!
Minä minä minä..
Kuvat CH