Salaisuuden Pauke



suomenhevosori, rautias, 155 cm
syntyny 01.01.2006 (4 vuotta) Suomessa.
kasvattanut Lotta L, Salaisuus
enn 1.35,9ke, 1.32,5ake, 1.39,5lyx, 1.31,6api, 1.27,0kpx, vs 11 535 ve

Asentooon, mars

Salaisuuden kasvattilistaa selaillessa silmiin kirposi kaksi oria, 2006 syntymäaikanaja sitten saatiinkin lupa pelastaa nämä kuopattavaksi tuomitut konit Piikevään. Pääsisihän niillä kisaamaankin jo ensi vuonna, ja treeniaikaakin löytyi riittämiin.

Pauke on lastausillan alaslaskun jälkeen osoittanut olevansa sisukas nuorukainen. Sen kilpailuvietti on uskomattoman suuri ja tietyissä periaateaisoissa sen kanssa on saanut todella taistella. Tämä pieni ja pippurinen suomenhevonen on jo onnistunut valloittamaan kaikki tallilaiset.

Jo valjaiden näkemisestä Pauke menee aivan sekaisin, se hörisee ja hirnuu valmina lähtöön, tämä poika kun niin rakastaa juoksemista! Sitten, kun narut irroitetaan tuleekin kiire loikata kyytiin, ori saattaa mulkaista kiirekiire-katseellaan jos sitä jarrutellaan. Taitava kuski saa orin energian suunnattua taitavasti juoksemiseen.

Kärryillä kupperskeikkaa

Paukkeella ajetaan vaihtelevaa lenkkiä 4 kertaa viikossa. Kahdesti viikossa on ansaittu lomapäivä. Yhden hölkkälenkin voi korvata uittamalla tai juoksuttamalla. Kovemman treenin jälkeen asianmukainen jalkojen hoito, normaalilenkin jälkeen jalkojen viilennys. Hiitataan kerran kuukaudessa 2100m.
Treenohjeet muuttuvat myöhemmin, hoitaja tarkkailee siis niitä!

Yksi. Kaksi. Aja!

Alle alkaa kerääntymään listaa lähdöistä, jotka Pauke on hyväksytysti suorittanut urallaan.

20.01.-09 - ravit (villit) - 1609m - 11/13, 1.44,5ke
10.02.-09 - ravit (VRER) - 2100m - 9/12, 1.44,akexx
11.02.-09 - ravit (VRER) - 1609m - 5/7, 1.47,4ke
13.02.-09 - ravit (VRER) - 1609m - 4/7, 1.52,3ly, 375ve
15.02.-09 - ravit (villit) - 2100m - 5/11, 1.45,1kex, 120ve
16.02.-09 - ravit (villit) - 2100m - 6/13, 1.41,5ke, 120ve
14.03.-09 - ravit (VRER) - 1609m - 2/9, 1.49,4ly, 600ve
14.03.-09 - ravit (VRER) - 2100m - 5/8, 1.46,0ake, 500ve
08.03.-09 - ravit (VRER) - 2100m - 4/12, 1.47,6ke, 300ve
16.03.-09 - ravit (VRER) - 2100m - 2/9, 1.48,9akexx, 2000ve
23.03.-09 - ravit (VRER) - 2100m - 5/9, 1.49,5ke, 70ve
29.04.-09 - ravit (VRER) - 2100m - 5/11, 1.41,4kex, 200ve
11.07.-09 - ravit (VRER) - 1609m - 10/10, 1.40,7lyxx
23.07.-09 - ravit (VRER) - 1609m 4/11, 1.42,0ke, 100ve
04.08.-09 - ravit (villit) - 2100m 7/9, 1.43,9ke, 100ve
05.08.-09 - ravit (villit) - 2100m 6/10, 1.46,0ke, 100ve
06.08.-09 - ravit (villit) - 2100m 6/9, 1.42,1lyx
10.08.-09 - ravit (villit) - 2100m 7/11, 1.44,7ke, 100ve
12.08.-09 - ravit (villit) - 2100m 3/11, 1.44,2ke, 500ve
14.08.-09 - ravit (VRER) - 1609m 6/12, 1.39,5lyx, 100ve
15.08.-09 - ravit (villit) - 1609m 5/10, 1.41,0ly, 200ve
20.08.-09 - ravit (VRER) - 2100m 3/11, 1.48,3akex, 1000ve
19.04.-10 - ravit (VRER) - 2100m 3/12, 1.32,5ake, 400ve
13.05.-10 - ravit (VRER) - 2100m 3/12, 1.34,9ake, 600ve
25.04.-10 - ravit (VRER) - 3100m 1/5, 1.36,4api, 1000ve, loimi
28.04.-10 - ravit (villit) - 3100m 3/3, 1.31,6api, 350ve
22.02.-10 - ravit (VRER) - 2500m 1/10, 1.27,0kpx, 2500ve
30.05.-10 - ravit (VRER) - 2100m 1/12, 1.33,2ake, 800vea
09.06.-10 - ravit (VRER) - 2100m 4/12, 1.39,8ake, 200ve
13.06.-10 - ravit (VRER) - 2100m 4/10, 1.35,9ake, 200ve

Paukkeen nimi kuuluu:
Päivän nuorten kylmäveristen lähtö lähtee käyntiin pienten laukkojen saattelemana, mutta kaikki pääsevät kuitenkin liikkeelle. Joukkoa lähtee vetämään reipasta tahtia Vili-Velmu. Peräänsä se saa Kekan Lentoherjan ja Totipotentin. Takana laukkailee Salaisuuden Pauke ja Turotar, jääden pahasti jälkeen. Kärkikolmikkoa saavuttaa tasaisesti Rykmentti, jonka kantaan on liimautunut Salaisuuden Nätti-Poika. Kärkipaikalta Vili-Velmu laukkaa, joten johtoon nousee Kekan Lentoherja. Viimeinen puolikas kierros lähtee käyntiin ja takaa nousee edelleen Rykmentti, eikä osoita lainkaan väsymisen merkkejä. Sitä seurannut Salaisuuden Nätti-Poika alkaa hyytyä ja jää Ripsahduksen taakse. Kärkiviisikko maalisuoralle tultaessa Kekan Lentoherja - Totipotentti - Ripsahdus - Salaisuuden Nätti-Poika - Rykmentti. Maalisuora aukeaa ja hevoset levittäytyvät viimeiseen kiriin. Takaa syöksyy mukaan neljännelle radalle Taikasumun Prinssi. Kekan Lentoherja hyytyy, samoin Salaisuuden Nätti-Poika. Laukannut Vili-Velmu nousee. Vahvasti koko ajan noussut Rykmentti erkanee muista keveästi kannassaan peesiä saanut Totipotentti ja nämä ovat pian muiden saavuttamattomissa. Maalissa Rykmentti! Kolmannelle sijalle turpansa juuri ja juuri työntää Taikasumun Prinssi, ja Vili-Velmu ja Ripsahdus joutuvat tyytymään neljänteen ja viidenteen sijaan. Kertakaikkiaan mielenkiintoinen juoksu!

Minä minä minä..

Kuvat CH