Tämä ei ole surullinen asia, älkää näyttäkö tuolta. Hevosia tulee tietenkin ikävä, mutta tuskin ne kauas lähtevät - niitä voi aina käydä katsomassa. Vanhan loppu tarkoittaa aina uuden alkua, ja kunhan ensimmäinen shokki menee ohitse, huomaavat sen muutkin kuin me vanhukset Pietan ja Edwardin kanssa.
Nyt viettäkää ihana loppukesä hevosten kanssa. Ainakin Ruupus on ollut yksi rakastetuimmista Piikeväläisistä, ja koko sen ajan minkä ruuna vielä meillä viettää, katsotaan että joka ikinen talliporukasta saa vielä ratsastella sillä, paijailla sitä, ja niin edelleen. Ja sama homma on kaikkien muidenkin hevosten kohdalla.
Talli on jotenkin uinunut tänään. Söpöke on tullut kovalla melulla iltapäivällä, mutta sen jälkeen on ollut aavemaisen hiljaista. Kukaan ei ole käynyt, eikä edes Sanna ole soittanut tunnin juoruilupuhelua Pietalle. Edward vei kultansa kuitenkin pitkälle, hidasvauhtiselle maastovaellukselle. Mies ratsasti Okulla ja Pieta suosikillaan Pavella.
Nyt pitäisi sitten vain päättää, koska mennään uimaan! Ainakin Edward sanoo, että hänellä on aikaa kymmenes päivä, ja hoitajat saavat tietenkin lähteä mukaan.
Kyse on nimittäin vauvauutisista. Tammikuussa syntyy uusi vauva, eikä se todellakaan ole hevosvarsa, vaan ihmisvauva. Pieta ja Edward saavat lapsen. En erityisesti pidä sellaisista huutavista räkänokista, mutta tämä ilmoitus sai kyyneleet minunkin silmiini. En osaa kuvitella vastasyntynyttä noiden vanhempien syliin, mutta voin kuvitella, kuinka lapsi on viisivuotias, tyttö, ja harjoittelee ratsastamista ikiomalla ponillaan. No, sen aika ei ole vielä...
Vieraat ovat taas kehuneet Piikevän tyttöjä! Iso kiitos likoille siitä, että viitsitte käyttäytyä kunnolla jopa vaikean herra Rococcon kanssa. Pieneksi kiitokseksi joka ikinen saa kahdenkymmenen virtuaalieuron arvoisen lahjakortin kauppaan, ja ostoksiaan saa taas ilmoitella vieraskirjassa. Nesta taas on ollut niin ahkerana, että me kaikki (minä, Hali, Pieta, Edward) olemme yhtä mieltä siitä, että hänen lahjakorttinsa arvo onkin neljäkymmentä virtuaalieuroa.
Pieta on kokeillut huvikseen kilpailla muutamalla tallin hevosella pikkukisoissa, ja ainakin Yuuki ja Hunkki ovat kuulemma melko käypiä myös kilpahevosiksi. Yuukihan sellainen onkin, mutta Hunkki kyllä pysyy ihan tuntipollena jatkossa. Kisat ovat vain mukavaa vaihtelua, kuulemma. Emäntä itsekin on pitänyt kisaamisesta oikein kovasti.
Vanharouva Kasi on edelleen täällä ja kehuu, kuinka reippaita Piikevän hoitajat ovat! Aina häntä on kuulemma tervehditty kohteliaasti, vastattu nätisti kysymyksiin ja niin edelleen. Kuulemma lähialueen nuoriso on esimerkillistä, jos kaikki käyttäytyvät sillä tavoin, kuin talliporukka. Enkä minä ollenkaan epäillytkään, etteivätkö meidän tytöt osaisi olla kunnolla, ei sillä, mutta erityisistä kehuista tulee aina mainita.
Kehuja on saanut myös Rai, koska on kuulemma kaunistunut niin kovasti. Kuka on lukenut sen tekstit nettisivuilta ja tuntee James Rococoon, tamman kasvattajan? Minä tunnen hänet henkilökohtaisesti joten kuten, ja samoin Pieta. Tänään hän soitti ja kertoi tulevansa Suomeen etsimään jotain puoliveristä, ja kutsui itsensä samalla Piikevään kylään. Näillä näkymin herra Rococoo saapuu meille yhdeksäntenä päivänä heinäkuuta ja lähtee kahdentenatoista päivänä. Luotan tottakai siihen, että Piikevän hevosenhoitajat osaavat vastakin käyttäytyä, mutta kerron, että James Rococoo ei osaakaan. Hän on loistava ratsastaja ja taitava hevosenkäsittelijä, mutta ei erityisesti tule toimeen ihmisten kanssa. Niinpä hoitajien on saatava jotain kannustimia: se, joka ottaa James Rococoon mukaan tarinaansa ja säilyttää malttinsa hänen kommenttiensa edessä, saa tarinastaan viisi pistettä lisää. Vielä kaksi pistettä kuulemma tulee, jos viitsii esitellä herra Rococoolle paikkoja jonain päivänä.
Piikevä on ratsastuskoulu. Se oli joskus pientalli, mutta nyt se on ratsastuskoulu, ja sillä hyvä. Silti minä kuulin Pietan ja Edwardin puhelevan vanhalle Kasille kamalia asioita Piikevän toimintamuodon muuttamisesta. Kuulemma tunteja pidettäisiin vanhoilla hevosilla vieläkin, mutta uusia ei enää tulisi. Sitten, kun hevosia on liian vähän tunneille, koko tuntitoiminta loppuisi, koska pariskuntaa kiinnostaa enemmän suomenhevosten ja lämminveristen julma maailma. Ei siinä mitään, minäkin pidän enemmän ravihevosista, mutta huolenaiheeni on aivan toinen: miten ihmeessä minä en ole kuullut tästä sanaakaan etukäteen? No onneksi päätöstä ei olla lyöty lukkoon... Ja onneksi saan pitää työpaikkani joka tapauksessa!
Sää selkeni iltaa myöten, eikä tuntejakaan jouduttu perumaan. Minä vietin päivän siivoten karsinoita ja ajaen Namilla hiljaista lenkkiä. Oli mukavaa olla sillä tavalla rauhassa, että Piikevä tuntui nukkuvan eikä juonivan taas uusia muutoksia. Hyvä asiahan se on, että esimerkiksi ensikesänä syntyy taas pikkuvarsoja, mutta aina kestää hetken tottua uusiin naamoihin. Juuso on nyt vihdoin osa porukkaa, mutta Struntsakerissa on edelleen sulattamista.
Sitten se hauskuus vasta alkoi, kun pääsin Jonnan kärryille. Pieta ajoi Nealla ja Sanna vanhimmalla konkarillaan, jota kutsutaan Hannaksi. Tottakai Hanna jätti nämä meidän nuoret tammat kauas taakseen, mutta en ole ikinä nähnyt Jonnan juoksevan sillä tavalla. Sitä kiukutti häviäminen niin paljon, että sen korvat liimautuivat luimuun ja se ponki eteenpäin sellaisella voimalla, että ihan sumeni silmissä. Rauhallisempi Nea ei yrittänyt niin kovasti, mutta hämmentyi tarhakaverinsa spurtista niin, että meni itsekin paljon normaalia paremmin.
Minä ihan totta ajoin tammalla. En huhkinut sitä loppuun asti, mutta kyllä se aivan oikeaa ravia välillä päästi. Olin mielettömän katkera, kun tammasta ei ravihevosta tule, mutta päätin joka tapauksessa yrittää kääntää Pietan ja Edwardin päät. Minä kerta kaikkiaan tarvitsen uuden valmennettavan ravihevosen, kun kerran nuo pojat alkavat olla aikuisia ja jo varin hyviä!
Illemmalla Juulia lepäsi haassa ja Lotta oli Pietan ja Edwardin ratsuopetuksessa kentällä. Se on hienosti opetellut kantamaan ratsastajaa, mutta meno on vieläkin jotenkin huteraa. Kolmikko harjoittelikin pelkkää varmuutta ja tasapainoa, koska Pieta istui satulassa jalustimet ristissä tamman kaulalla eikä tehnyt yhtään mitään, kun Edward antoi käskyjä liinattavalle ravihevoselle piiska käsissään. Tänä iltana näin ensimmäistä kertaa, kuinka Lotta painoi ravia niin että horjahti, mikä oli ilmeisesti tarkoituskin, koska tamma joutui silloin nostamaan laukan ja molemmat sen omistajat kehuivat sitä vuolaasti. Jo toisella yrittämällä laukka nousi käskystä ja oli huomattavasti rennomman ja varmemman näköistä.
Päivän päätteeksi totesin kahvikupposen ääressä, että kyllä meille vain on hienoja hevosia Piikevään siunaantunut.
On tässä joku muukin shoppaillut, nimittäin tuon Papun ihmisystävät Kuuramaan tilalla. Tilan emäntä kävi nimittäin moikkaamassa hevostaan Papua ja toi sille samalla vaaleanpunaisen riimun, jonka tytöt olivat kuulemma ostaneet. Papua vähän hävetti, kun ihmisiä huvitti sen prinsessariimu, mutta eipä sillä valittamista ole - vanha oli aivan limainen lesepuurosta ja kulunut käytössä.
Nyt kun oikein uusi kaffipaketti ja riimu tulivat, kiinnittyi huomio taas siihen, miten kamalia varsinkin tuntihevosten varusteet ovat. Satulat ovat tottakai mukavampia hevosille, kun niitä on käytetty jonkin aikaa, mutta rumia ne ovat katsella. Teinkin listaa asioista, jotka ostetaan seuraavalla kaupunkireissulla. Ainakin Paukkeelle uudet valjaat, Pekille fleeceloimi, muutama nahkariimu ja kangasriimu yleiseen käyttöön ja Lennolle upouusi yleissatula. Sitten kelpaa taas vähän aikaa, joskaan eivät tamman suitsetkaan kovin kestäviltä enää kymmenen vuoden käytön jälkeen näytä.
Ei se vaarallista ollut, johtui kuulemma liiallisista herkuista. (Ja olen varma, kuka niitä herkkuja on siellä käynyt syöttämässä.) Maiju sanoi, että parikymppisen tamman kanssa sai todellakin olla varovainen. Hän muistutti, että Lento ei todellakaan ole enää nuori ja vaatii erityistä huolenpitoa ihan tiineytensä alusta loppuun. Tottahan me sen tiesimme, mutta ainakaan minä en ole halunnut hyväksyä sitä, että Lento-tamma todella on jo kaksikymmentä. Kohtelen sitä kuin kymmenvuotiasta, joka on elämänsä kunnossa.
Maiju antoi erittäin tarkat hoito-ohjeet ja määräsi Lennolle paljon rentoa liikuntaa. Se saa käydä tunneilla tavalliseen tapaan vielä, mutta vaatii lisäksi paljon käveleskelyä maastossa sekä riimulenkeillä että selästä. Ei kun kävelemään sitten, minä tuumasin, ja otin riimunarun käteeni. Selkään en kyllä kiipeä, mutta taluttaa voin vaikka kaikki kahvitaukoni. Ja niitä on muuten paljon - vaikka sitähän ei kerrota pomolle, eihän?
No tottakai kaikki olivat paikalla, aina Sannaa ja Sampoa myöten - Pietan äitikin ilmestyi juuri sopivasti näytökseen, kun valjastin Juuliaa. Tammahan ei laittanut oikein mitään pahakseen, oikein mainiosti se osaa jo käyttäytyä. Vähän se kuitenkin hätkähti jopa niitä normaaleja koppakärryjä, joita se on ennenkin tyhjänä vetänyt. Valjastuksen jälkeen vähän talutin tammaa tallipihassa laajassa kaaressa, eikä se tietenkään riehumaan alannut. Tuohan oli tuttu juttu! Ohjasin hetken myös kärryjen vieressä kävellen ja ohjaksia pidellen, ja nätisti tyttö meni.
Kärryille nouseminen on kuitenkin ihan yhtä jännää joka ikisen hevosenhöpönassun kanssa, ja niin takoi vanha sydänpumppuni nytkin aataminomenaani. Istahdin kärryille... Maiskautin... Ja Juulia lähti liikkeelle. Ei mitään muuta. Ohjasin sitä varovasti, ja se käveli reippaasti kuin ravikonkarit Hali ja Pauke konsanaan. Olisittepa nähneet yleisömme ilmeet! Oli siinä monta monttua auki samaan aikaan! Ajoin yhteensä ehkä vartin verran pelkkää käyntiä ja hyvin rauhallista ravia, mutta silti Juulia suoriutui paremmin, kuin nuo meidän oikeat ravurimme aikoinaan.
Hauskuuden kääntöpuoli onkin sitten työmäärän lisääntyminen, ja nyt tarvitaankin hoitajia talkoisiin. Ensinnäkin estepuomit pitäisi taas maalata, ja siitä saa sitten saman tien viisi lisäpistettä tarinaansa, kun vähän auttaa minua siinä puuhassa. Toinen homma on yömaaston vaellusreitin merkitseminen Sannan luokse ja takaisin, ja ajattelin pyytää siihen hommaan henkilökohtaisesti Nestaa ja Halia. Minun on nimittäin vietävä koko reitin varrelle merkiksi lyhtyjä, joihin saa isot kynttilät sisään, ja on aika paha ajaa hevosta, pidellä sitä ja ripustaa vielä kolmannella kädellä lyhtyjä. Joku toinen hoitaja voisi tulla siinä samalla lenkittämään Lotta-tammaa kärryistä - nyt on hyvä opetella ajamista, kun etenemme hitaasti ja minä olen koko ajan neuvomassa ja auttamassa. Mutta lyhdynviemisoperaatio käy koska tahansa, joten mennään vaikka koska.
Kolmas juttu työtaakkaa lisäämässä on se, että tottahan Piikevän on oltava edustuskunnossa. Jokainen, joka viitsii saa siis auttaa maalaamaan noita ikkunanpieliä, ne kun eivät enää ole valkoista nähneetkään. Samoin pihatto olisi jynssättävä lattiasta kattoon - ihan kaikki purut karsinoista pois, aivan uudet tilalle, pihaton ylisiltä joka ainoa heinäpaali alas, koska ovat ikivanhoja, ja uusia sinne tilalle, ettei tarvi jatkossakin niitä raahata sinne joka päivä selkä vääränä. Eivätkä nuo tuntihevosten satulatkaan kyllä kovin kiiltäviä ole.
Muuten Struntsaker ei muistuta Yuukia kuin vain olemukseltaan. Se on tallin toinen hevonen, jota on vain pakko katsoa. Tumma ori varastaa itselleen kaiken huomion sillä sekunnilla, kun kävelee lähemmäs. Se on vain jotenkin komea ja ylpeä, ja on muuten hyvän luonteinen jos ei sen pullokohtauksia oteta huomioon. Vaikka se on ori, se teki saman tien hyvin nöyrästi ja nätsti aamulla tuttavuutta viereisen haan Paveen, joka on tallin hevoslauman kiistaton johtaja. Pave ei pitänyt Santtua edes uhkana - nuuhkaisi vain sen suuntaan ja sitten haastoi leikkiä! Vanha ori! Luulen, että nuo kaksi laitetaan samaan tarhaan, kunhan ovat jonkin aikaa tutustuneet.
Hoitajille sanon Struntsakerista sen verran, että on ehdottomasti muistettava ratsun olevan uusi, kaikille vieras hevonen ja vieläpä ori. Tähän mennessä se on käyttäytynyt moitteettomasti, mutta paarmamyrkkypullon kaltaisia juttuja voi vielä löytyä. Hevosta ei tarvitse pelätä, vaan sitä saa käydä taputtelemassa ja siihen voi aivan normaalisti tutustua, mutta olkaa aina varovaisia uusien hevostuttavuuksien kanssa. Kuka haluaa muuten ryhtyä lämmittelemään Struntsakeria aina Edwadia varten tästä eteenpäin?
Sen verran huomasin tallilla, että hoitajat ovat heräilleet talviuniltaan yhdessä Yuukin kanssa. En ole nähnyt vilaustakaan koko orista kentällä ainakaan kuukauteen, mutta siellä Edward sitä opetti. Tallin entinen omistaja, Rosette jo aikoinaan leimasi Yuukin toivottomaksi tapaukseksi, mutta nyt parin vuoden ankaran opetuksen ja harjoittelun, monien epäonnistumisten ja monien taiteltujen voittojen jälkeen Yuuki on aivan normaali hevonen. Se uhittelee edelleen, mutta osaa käytöstavat - ja muuten osaa hypätä paljon paremmin, kuin aluksi.
Struntsaker saapui tänään, mutta en ole ehtinyt näkemään sitä ollenkaan, ja nyt on jo kovin myöhä. Ehkä sitten huomenna. Koko ori viehättää Edwardia niin kovasti, että kuulin ihan vahingossa sivusta, kun hän kehui uutta ratsua sekä puhelimitse jollekulle että kasvotusten vaimolleen.
Ilmoitusluontoista asiaa on sen verran, että Piikevällä on luvassa parin päivän pikkutaukoja vieraskirjaan vastailussa ja minun päiväkirjassani. 20-22 päivä Pietan äiti tulee kylään ja pomo haluaa kaikki pitämään hänelle seuraa. 28-29 ja ehkä myös 30 päivä taas minä joudun käymään henkilökohtaisilla asioilla naapurikunnassa, Edward tulee kuskiksi ja Pietalla on kädet täynnä töitä ilman vieraskirjaan vastailuakin. Talli kuitenkin pyörii nekin ajat mahdollisimman normaalisti - hoitsuja saa käydä katsomassa, muissa jutuissa saa autella ja sitä rataa. Hoitajille on myös luvassa kahdeksan ekstrapistettä per nenä, jos viitsivät auttaa Pietaa jälkimmäisen loman aikana, kun me molemmat miehet olemme poissa.
Tänä vuonna meille syntyi Glorysta Juuso-varsa. Sen lisäksi otimme ylläpitoon Papu-tamman. Nyt on suunnitteilla antaa muutama hevonen vuokralle joksikin aikaa. Lento ainakin on niin kiltti, että sen voi päästää pois, mutta kantavana tammana se ei voi kovin kauaksi aikaa lähteä. Samoin Matsku ja Ruupus on mahdollista antaa pois vaikka kokonaiseksi vuodeksi. Hoitajilla ei ole hätää, koska hevosia ei todellakaan olla myymässä pois, ja ne on mahdollista vuokrata myös Piikevän tiloihin. Tämä on siksi, että Struntsaker tuli maksamaan paljon ja vie ainakin aluksi paljon aikaa. Tunteja ei kesällä voida pitää kovinkaan montaa, koska ilmat ovat kuumia ja hevoset käyvät välillä laitumella. Leirejäkään ei tänä kesänä ole suunnitteilla.
2011 meille taas syntyy neljä varsaa, ja muutoshan se sekin on, että vieroituksen jälkeen ainakin kaksi myydään pois. 2011 myös Juulia voidaan opettaa ratsuksi. En voi uskoa, että Piikevä on ollut olemassa näin kauan, ja että olen ollut mukana tässä kaikessa hässäkässä, hyvässä ja huonossa. Tuntuu, kuin olisin kymmenen vuotta vanhempi, mutta silti tuntuu myös siltä, että Piikevä-kyltti oltaisiin naulattu portille vasta eilen. Ja vastahan se Juuliakin syntyi!
Talli on jotenkin onnistunut palaamaan normaaliin arkeen. Juuso hauskuuttaa kaikkia kekkaloimalla haassa Gloryn kanssa, ja hymyjä näkyy jo. Tunneille kysellään edelleen Tinkaa silloin tällöin, ja muutama pikkuratsastaja on joutunut jäämään kokonaan pois Piikevän äkillisen ponivajauksen vuoksi. Uutta kunnollista, kilttiä ponitammaa tai -ruunaa ei vain tule vastaan.
Sen sijaan Struntsaker, eli meillä vain Santtu, on päässyt turvallisesti puolet matkastaan kohti Piikevää. Se lepää tämän yön ja seuraavan vuorokauden, ja jatkaa taas matkaa sen jälkeen. Ori voi kuulemma hyvin, vaikka onkin kovasti tylsistynyt reissussa. No, tylsistyisi siinä kuka tahansa, jos joutuisi tuijottamaan kuljetuskopin tylsiä seiniä pitkän matkan ajan...
Jos hoitajia näkyy, infoan heitä nyt. Piikevän alkeiskurssisääntöä on muutettu. Ahkerat hoitajamme saavat nyt ratsastaa hoitohevosillaan haassa, jos Pieta, Edward, minä tai naapurin Sanna on lähipiirissä, vaikka kurssi ei olisi käytynäkään. Sen sijaan yksin ratsastamaan tai maastoon ei vieläkään ole mitään asiaa ilman alkeiskurssin suorittamista. Jos ei jaksa kirjoitella paljon, kannattaa nyt käydä se kurssi kuitenkin alta pois esimerkiksi irtotunteina - ja vain kahdesta tunnistahan täytyy kirjoittaa täysimittainen tarina. Sitä paitsi kursseista on ihan varmasti jotain hyötyä muillakin talleilla sitten joskus!
Lisäksi hoitajille pitäisi muistaa sanoa jokaiselle erikseen, että Namilla on joku ihmeellinen vaihe meneillään, eikä se ole oikein taputtelukunnossa. Yritti napata minuakin hampaillaan. Sen haassa ja karsinassa on kyllä kyltti, mutta ei kai tällaista yllätystä voi liikaa toitottaa. Ei oria pelätä tarvitse, vaan täytyy muistaa olla tarkkana. Onneksi nuo tuntilaiset eivät muutenkaan pääse ravihevosiin käsiksi, niin ei vaaratilanteita synny millään.
Senhän jo sanoinkin, että vuokraheppa Papu on kantavana Halista. Tämän yhdistelmän varsa syntynee ensimmäisenä. Sen jälkeen on tulossa pienokainen yhdistelmästä Lento ja Pave. Todennäköisesti näistä varsoista vähintään toinen jää kotiin, mutta todennäköistä on pitää kumpikin. Katsotaan, kuinka tilaa riittää.
Nea-ravuri on astutettu Crimsonin omistamalla lämminveriorilla, jonka nimi on Funky Monkey. Tämä varsa on varmasti menossa myyntiin, koska meillä ei millään riitä resursseja kuin korkeintaan kahdelle varsanhurjimukselle. Myös Glory saa nyt toisen varsan peräjälkeen, ja jätetään sitten ensivuonna tyhjäksi. Gloryn varsan isä on Okku, koska oskokaa tai älkää, siitä oli sittenkin jemmassa pakasteita. Asiaa ei viime kesänä edes tarkistettu, koska luultiin Hunkin olevan ainoa ruuna, jolla on pakasteita jäljellä. Myös Gloryn ja Okun varsa myydään, mutta seuraavana vuonna käytetään johonkin hienoon tammaan vielä yksi Okun kolmesta pakasteesta ja se varsa sitten jää kotiin.
Nyt on lauantai, ja Struntsaker saapuu joka tapauksessa ensi keskiviikkona. Se lähtee Suomeen jo maanantaina, mutta matka on pitkä, joten se saa puolessa välissä yhden kokonaisen päivän lepotauon. Siitäkään Pieta ei hymyile, koska ylläpito toisella tallilla tuli ihan oikeasti maksamaan kaksikymmentä euroa yhden ainoan vuorokauden ajalta, vaikka ori tuo omat muonat mukanaan. Minäkin olen ehdottomasti sitä mieltä, että tallinpitäjän on autettava toista - jos omistaisin Piikevän, en kehtaisi yhdeltä vuorokaudelta ottaa penniäkään, kun kerran hevosen syömisiäkään ei tarvitsisi maksaa.
Ei sitten auta muu kuin painua tästä laittamaan ratsulle karsinaa kuntoon. Edward jaksaa muistuttaa, että pitää laittaa sitten kunnolla niitä puruja, mutta Pieta sanoo, että ei siitä orista tarvitse niin kovasti vouhottaa. Kumpaa tässä nyt sitten uskoisi?
Kuukauden ikäinen "Juuso" jaksaa jo kävellä pieniä lenkkejä, ja onkin innolla mukana Gloryn perässä riimulenkeillä. Tammamme Glory ei muuten vieläkään haluaisi satulaa selkäänsä, mutta on joutunut jo vähän menemään kentällä käyntiä - Juuso tietenkin tiiviisti perässään.
Minä olen erityisen rakastunut Juusoon, samoin kuin Pietakin, mutta Edward on tällä kertaa se, joka painostaa meitä myymään varsan pois. Onneksi on jo päätetty, että ori jää - vaikka vaikeaa sen kanssa tulee. Erityisen rohkeat ja erityisen arat varsat ovat niitä vaikeimpia koulutettavia, ja Juuso on ehdottomasti rohkein pitkään aikaan näkemäni hevoslapsi.
Gloryn varsan nimeksi on päätetty You And Me PI. Se ei ollut ensimmäisenä kenenkään mielessä, mutta on kyllä melkoisen osuva. Vaikka Juuso on hieman Yuukimainen, loppujen lopuksi se näyttää rakastuvan lähimpiin ihmisiinsä niin kokonaan, kuin pieni hevonen vain voi. Pääasiassa Juusoa hoitaa vielä ehdottomasti oma emätamma, mutta rohkea hevospoika antaa kyllä mielellään harjata ja taputella itseään varovasti.
Tällä päivämäärällä hoitajille myönnetään lupa paijata Juusoa ilman tarkasti valvovaa silmää. Ei sinne hakaan edelleenkään parane yksin mennä, mutta jos portilla roikkuu ja Juuso tulee vierelle, varsaa kohti voi ehdottomasti kurottaa ja kumartua turvallisin mielin taputtelemaan. Se on ollut poikkeuksellisen rauhallinen pikkuinen - niin kauan kuin kukaan ei ole sen ja Gloryn välissä, tai muuten ahdista vauvaa. Glorykin käyttäytyy jo täysin tasaisesti.
Tinkan haudan päällä ei vielä edes ruoho kasva. Koko henkilökunta on vaellellut sinne ratsailla tai muuten vain itsekseen hölkkälenkillä aina tasaisin väliajoin. On kummallista, kun ponia ei enää vain ole, ja sen karsinakin näyttää kolkolta. Tosiasiassa meillä ei olisi yhtään ylimääräistä tilaa ja karsina pitäisi asuttaa, mutta kukaan ei vain jaksa. Suru on musertanut kaikki. Silti tänään se on tehtävä - heti tämänm kirjoitettuani otan lapion kauniiseen käteen ja alan nostella Tinkalta jääneitä puruja kottikärryyn ja haen uudet tilalle, jottei ponitamman haju jää häiritsemään uutta asukasta. Todennäköisesti karsinaan muuttaa nyt Lento, se kun ei yksin enää tarvitse suurta varsomiskarsinaa kokonaan itselleen.
Papu-tamma astutetaan lähipäivinä. Ehdottomasti nopein, ja Pietan mielestä myös komein ravihevosemme Hali on valittu isäksi, vaikka minä kuinka Pauketta kannatinkin. Varsasta tulee joka tapauksessa mitä ihanin, koska Papu on osoittautunut todella, todella hurmaavaksi tammaksi. Jopa minä olen uskaltautunut käymään sen selässä, vaikka en oikeastaan osaakaan ratsastaa, enkä siitä puuhasta nauti.
Kentät ja tarhat pitää taas ajaa kovemmiksi ja tasaisemmiksi, ja sen tekee Edward. Lisäksi hiekkakentälle pitää tuoda uusi hiekkalasti, ja sekin homma jää Edwardin harteille. Koska Pietakin tosiaan pakotettiin töihin, isäntä pitää toistaiseksi kaikki ratsastustunnit, myös alkeiskurssin. Pieta patistetaan maalaamaan tallia ulkoapäin, ja kesällä sisältäpäin. Nyt sää sallii jo ulkomaalauksen, mutta hevosten pitää olla ulkona, kun tallia remontoidaan sisältä. Ruupuksen ratiseva kalteri-ikkuna laudoitettiin tänään väliaikaisesti umpeen. Minun hommani taas on korjata kaikki aidat ja uusia kokonaan Lennon haan natiseva, nitisevä portti.
Hoitajille jää erittäin tärkeä tehtävä, ja sen tehtävän nimi on "Team Peki&Pave." Nämä nuoret kaverit ovat nimittäin yleensä Pietan tiukassa hoidossa, ja nyt muiden kiireiden takia niiden liikutus jää vähemmälle. Alkeiskurssin käyneet hoitajat saavat siis ratsastaa kummallakin hevosella aina, kun niillä ei ole tunteja - ja varsinkaan Pavelle ei lepopäiviä suoda kuin yksi viikossa. Peki on todella miellyttävä hevonen Piikevän hevosenhoitajien tasoisten ihmisten taitavassa käsittelyssä, mutta Paven kanssa on ensin tutustuttava kentällä muutama tunti, että se alkaa käyttäytyä. Molemmat hevoset on myös opetettu ajolle, ja alkeiskurssin käymättömät voivatkin vallan mainiosti ajaa, juoksuttaa tai kävelyttää hevosia. Varsinkaan Pavea ei useampi lenkki päivässä haittaa.
Aivan ensimmäinen asia on hevosten hyvinvointi. Minähän en yhdenkään eläimen selkään sitten varmasti kiipeä, vaikka Edward yrittää pakottaa, mutta jonkun on silti opetettava nuorikkoja tavoille, liikutettava hevosia ja vedettävä maastovaelluksia. Jos rahatilanne ei olisi näin tiukka, Pieta ja Edward palkkaisivat lisää väkeä, mutta asiat nyt ovat niin kuin ovat. Se tietää siis Juulian opetuksen siirtymistä minun harteilleni ja rutkasti pidempiä työpäiviä isännälle ja emännälle.
Seuraavana tulevat ratsastustunnit. Rakas Tinka oli kuin olikin Ruupuksen ohella ehdottomasti suosikkihevosia tunneilla, ja sitä korvaamaan on ehdottomasti saatava poni. Pietan mielestä uuden ponin ostaminen ei ole tarpeen, mutta hänkin myönsi, että edes vuokraponi on saatava. Sen etsiminen alkaa saman tien.
Vaikka ihmisillä on stressiä ja surua, Gloryn varsa voi hyvin, ja niin tekee myös uusi vuokrahevosemme, Papu. Molemmat ovat nyt niin hyvin kotiutuneita, että niitä voi mennä ihan normaalisti taputtelemaan. Gloryn varsa kuitenkin on sekä nuori että ori, joten sen kanssa tulee olla erittäin varovainen. Lisäksi Glory voi olla hyvin ailahteleva, vaikka yleensä onkin kiltti. Pyydänkin kaikkia menemään varsaa katsomaan hakaan vain niinä hetkinä, kun pihalla on joku muukin seuraamassa tapahtumia sivusilmällä.
Kun Maiju Salovaaran auto kääntyi Piikevän pihaan, koko tunnelma oli kaukana normaalista. Edward kiroili kissanpennuille, vaikka ei yleensä koskaan menettänyt hermojaan, ja Pieta, joka silitti Tinkaa karsinassa, oli kuin nukkuneen rukous. Minuakin painostava, hiljainen ilmapiiri inhotti, vaikka en nyt yleensä sellaisesta välitä. Katselin emäntänsä kättä väsyneesti väistävää harmaata Tinka-ponia ja laskin, että se oli jo 27-vuotias. Siltä se näyttikin, kun Pieta sen lopulta sai kiinni ja riimun päässä käytävälle.
Keväinen aamu oli mitä kaunein. Viimeiset lumet muuttuivat pieniksi vesipisaroiksi ja ilma oli raikasta, kun katselin tallin ovelta, kuinka Maiju, Pieta ja Edward lähtivät kävelemään kipulääkkeen voimalla löntystävän Tinkan kanssa kohti kesälaitumia. Jos en olisi tiennyt, mitä oli tapahtumassa, nelikon meno olisi minusta näyttänyt ponin, perheen ja perheystävän rattoisalta kävelylenkiltä. Mutta minä tiesin.
Kalpea Edward, murtunut Pieta ja ilmeetön Maiju tulivat pian takaisin, mutta Tinka ei. Tinka-poni ei tulisi enää koskaan takaisin.
Lepää rauhassa, Tinka. Jokainen sinut tuntenut ihminen ja hevonen kaipaa sinua, mutta niin tekee erityisesti myös Pirppa-koira, paras ystäväsi.
Mitä? Saivatko Pieta ja Edward pojan? Kesti ainakin kymmenen sekuntia, kun tuijotin Edwardia. Sitten tajusin, että kyse oli tottakai Glorysta! Loikin lämpimästä mökistäni ulos, enkä malttanut pukeutua kunnolla, vaikka lämmintä oli vain yksi aste. Aamutakkini helmat liehuivat, kun painelin pitkissä kalsareissa ja kumisaappaissa pellonreunaa Edwardin perässä.
Ilmeeni taisi olla näkemisen arvoinen, kun katsoin Gloryn vierellä hoipertelevaa suurikokoista oria. "Sehän on ilmetty Yuuki!" minä kuiskasin, ja Pieta nauroi, vaikka näyttikin liian väsyneeltä edes seisomaan. Edward näytti niin ylpeältä, että olisi voinut kuvitella, että hän oli se isä, eikä Yuuki, joka varmasti nukkui kuin porsas eikä tiennyt tulleensa isäksi.
Yöllä ei paljoa tullut nukuttua, mutta puoli kahdeksan oli silti noustava päästämään hevosia ulos. Glory ja varsa saivat jäädä sisään, mutta mutuen joka ikinen hevonen potkittiin tallista hakoihin. Tuttuun tapaan kaikki alkoi Paukkeesta, Halista ja Namista, ja päättyi sitten Tinkaan, mutta...
Pieta, joka yleensä halusi viedä Tinkan ulos, tuli käytävällä vastaan aivan raidallisena ja silmät selällään. Minäkin ihan säikähdin. Tarkistin nopeasti, puuttuiko emännältä jäseniä, koska normaali ihminen olisi näyttänyt tuolta vasta, kun hänet oltaisiin paloiteltu kuoliaaksi. Jep, kaikki raajat tallella. Kyse oli Tinkasta, jonka vointi oli pahentunut.
Iltapäivällä erinomainen Papu-tamma seisoi uteliaana Piikevän haassa ja katseli naapurihaan Lentoa. Olin varma, että tammoista tulisi hyviä kavereita. Lentoakin uusi seura piristi. Mukavinta oli kuitenkin katsella Glorya ja varsaa. Pikkumies oli tavattoman suurikokoinen noin pienistä vanhemmista, ja emänsä tapaan hyvin tanakka. Se näytti kuitenkin perineen Yuukin rohkeuden, ja olin varma, että tämän yllytyshulluuden kanssa vielä otettaisiin yhteen.
Vaikka päivä oli suurimmaksi osaksi ihana, kaikki meni pilalle illalla puoli kahdeksan aikaan, kun istuimme kahvittelemassa mökissäni. Pieta, vaikka olikin iloinen varsasta, ei pystynyt oikein keskittymään muuhun, kuin Tinkan sairastamiseen. Hän oli puhunut Maijun kanssa pitkän puhelun, eikä edes Edward tiennyt, mistä on kyse. Sinä iltana hän pamautti asiansa.
"Maiju lopettaa Tinkan huomenna."
Minä en osannut kuin nyökätä ja ottaa uuden pullan käteeni.
Maiju kehotti joka tapauksessa tästä eteenpäin vahtimaan Glorya iltaisin ja öisin. Kuulemma riittää, että muutaman tunnin välein vilkaisee, mutta kannattaa varautua varsan tuloon. Tällä kertaa emme muuten tiedä, onko Gloryn vauva tamma vai ori. Maiju sen tietää, mutta Pieta sanoi, ettei saa kertoa. Hän unelmoi jo uudesta tammavarsasta, koska Tuituksi nykyään kutsuttava Kevään Söpöke lähti eilen. Se vasta muuten olikin kova paikka, vaikka Tinkan kanssa kävikin hyvin - en itse ollut edes huomannut, miten piristävä Tuittu oli, ennen kuin se lähti uuteen kotiin. Gloryn varsasta minun mielipiteeni kuitenkin on se, että nyt olisi orin vuoro...
Maiju katsoi myös Tinkaa. Tamma on edelleen sisällä loimi niskassa ja palelee. Eläinlääkärin mielestä sen olisi pitänyt voida jo paremmin, mutta hänen mukaansa vanha tamma on myös nuorta heikompi, ja paraneminen voi ottaa kauemmin.
Tänään on myös laitettu karsina valmiiksi sellaiselle tammalle, kuin Papu. Tämä suloinen suomenhevonen tulee Piikevään liisattavaksi yhden varsan ajaksi. Isäksi suunnitellaan jotakuta noista ravureista - Halia, Namia tai Pauketta. Minähän tottakai kannatan Halia, niin kuin aina muutenkin, mutta Edward haluaisi varsan komeasta Namista, ja Paukehan on tunnetusti Pietan suosikkihevosia. Draamaa siis riittää, mutta onneksi astutus tapahtuu vasta parin kuukauden päästä. Papu, oli miten oli, saapuu Piikevään huomenna. Minä lähden hakemaan isännän kanssa.
"TINKA'S NOT OKAY! JUMPE! WE NEED HELP!"
Se oli Edward tallin toisessa päässä, 27-vuotiaan Tinka-ponimme karsinassa. Juoksin paikalle niskatukka pystyssä säikähdyksestä. Hunkki pamautti kaviot seinään Tinkan viereisessä karsinassa, vaikka se yleensä oli kovin rauhallinen ja hillitty poika. Adrenaliini virtasi suonissa ja kuvittelin vähintäänkin löytäväni rakkaan, harmaantuneen ponitamman puolikuolleena ja verissä päin.
"Hae Pieta, soita eläinlääkäri", sanoin hiljaa, kun näin Tinkan. Se ei suinkaan tehnyt kuolemaa lattialla, mutta vapisi hiestä märkänä, pyöritteli silmiään eikä antanut koskea itseensä. Poni ei ollut peloissaan, vaan siihen sattui. Kirosin sitä, ettei Niinu, Tinkan hoitaja ollut paikalla taputtelemassa tammaa, poni kun oli viimeaikoina ottanut hänet ainoaksi oikeaksi ihmisekseen eikä enää luottanut samalla tavalla edes Pietaan. Poni antoi kiinni vasta, kun astuin kokonaan karsinaan ja suljin oven melkein kokonaan takanani. Se antoi pitää kiinni riimustaan, mutta ei taputella kaulaansa.
Sinä puolituntisena, jonka odotimme eläinlääkäriä, kaduin päätöstä käskeä Edwardia hakemaan Pieta. Tallin omistajasta ei ollut kerta kaikkiaan mitään hyötyä! Pieta oli niin hysteerinen, ettemme me Edwardin kanssa päästäneet häntä lähellekään ponia. Tallin käytävällä leijui sanaton kysymys - mitä jos Tinka kuolee? Muut hevoset piti joka tapauksessa hoitaa, ja minä talutin jopa miehiä vihaavan Paven yksin ulos sillä aikaa, kun Edward istui Tinkan seurana ja Pieta ulvoi ja itki hoitajien huoneen sohvalla.
Eläinlääkäri Maiju Salovaara tuli lopulta. Tukka pystyssä ja juuri heränneenä ja Piikevään sängystä päin ajaneena. Siirryin harjaamaan Söpökkeen kuntoon matkaa varten, kun Maiju katsoi Tinkaa. Olin harjannut karvan ja vasta aloittelemassa ensimmäisen kavion puhdistusta, kun Pieta tuli ulos onnesta sekopäisenä, hyppäsi kaulaani roikkumaan ja sai Söpökkeen katsomaan itseään hieman epävarmana. Pieta hihkui, että Maiju oli sanonut, että Tinkalla on jokin heppaflunssa, joka heikentää kyllä vanhaa tammaa, mutta paranee todennäköisesti hyvin pian. Se ei kuulemma ollut tarttuvaa tai erityisen vaarallistakaan terveille, nuorille hevosille, mutta Tinka vanhana ja heikkona tarvitsisi erityistarkkailua.
Pieta oli hieman liiankin onnellinen ottaakseen vastaan Rahkaman Pirren miehen, Petrin, joten minä tein sen. Kuulin vähän juttua, että sielläkinpäin emäntä oli varsahullu, mutta isäntä nyt olisi pärjännyt mainiosti myös ilman pikkuhevosia. Myönsin, että myös täällä tuo tallin naispuolinen olisi halunnut pitää Söpökkeen, ja nyt se sai vonguttua itselleen ensikesän varsan, kun isäntä melkein potki Söpökkeen ulos. Kehuin kuitenkin Söpökettä todenmukaisesti - se oli noin nuoreksi erittäin viisas, hyväkäytöksinen ja helppo käsitellä. Jos minä saisin valita, yrittäisin siitä ravihevosta, tai vaikka ihan fiiniä kouluratsua, jos osaisin!
Minä katselin, kuinkaPetri lähti autollaan kuljetuskopin kanssa kohti Rahkaman tallia. Minä katselin, kuinka kuljetuskoppi hävisi puiden taakse Piikevän ensimmäinen kasvatti mukanaan. Melkein siinä tuli tippa linssiin, vaikka Rahkama ei edes ole kaukana, ja tulemme varmasti vielä näkemään vauvaa.
Palautuminen ottaa aikansa, muuta ei voi sanoa. Lisää iloisia uutisia on kuitenkin tulossa - nimittäin Pave se astui viime kesänä tamman, ja sen varsa syntyi sitten nyt. En tiedä, päästetäänkö porukkaa vielä katsomaan sitä, kun se on niin pieni, mutta luulen, että kun se kasvaa, niin taputtelemaankin pääsee. Lisäksi Struntsakerista on nyt tehty ostosopimus, ja Gloryn tiineys edistyy mainiosti.
Hoitajia pyydetään ilmoittautumaan vieraskirjassa kahden kuukauden sisällä. Mikäli sen aikana ei ilmoitusta näy, teidät poistetaan listoilta, mutta tietonne säilyvät upouudella toimiston tietokoneella, ja esimerkiksi pisteet voidaan palauttaa sitten, jos haette uudelleen hoitamaan. Anteeksi vielä kerran Piikevän odottamattomasta, selittämättömästä taukoilusta!