Osallistuminen hoidetaan mailitse, seuraavalla tavalla;
Otsikoi Piikevä, kisa2, osoitteeseen neovisual@veritiara.org
Luokka 0 (RIVINVAIHTO)
Ratsastaja - <#a href="http://hevoseurl"#>Hevosen Nimi<#/#a><#br#> (POISTA RISUAIDAT, RIVINVAIHTO)
tarina
Yksi ratsastaja saa tuoda samaan luokkaan kolme hevosta. Yksi hevonen puolestaan saa osallistua vaikka kaikkiin luokkiin. Jos tilanne on vaikkapa sellainen, että Reino Ratsastaja tuo Herkko Hepan luokkiin 1 ja 2 ja Pave Ponin luokkaan 1, Reino kirjoittaa yhteensä kolme eri tarinaa. Jos yhdessä luokassa on vähemmän kuin kaksi osallistujaa, luokka perutaan. Jos luokassa on kaksi saman ihmisen hevosta, se järjestetään silti.
Jokaisella luokalla on erilainen tehtävänanto tarinoiden suhteen, joten otathan sen huomioon. Näitä kisoja voisi kuitenkin luonnehtia vaikkapa musiikkikisoiksi, koska jokaisen luokan aihe sivuaa musiikkia. Eikä ihmekään - koululuokat ovat kür-luokkia, eli ne ratsastetaan musiikin tahdissa. Tätä kokeillaan jopa luokassa HeB. Tarinan olisi hyvä olla vähintään 150 sanaa, mutta ylärajaa sanoilla ei ole.
2. VaB kür
Mitä talliradio soitti aamulla? Millainen oli sinun ja etenkin hevosesi aamu kilpailupäivänä?
3. Int.II kür
Hienostunutta klassista vai Hard Rock Hallelujah? Turinoi tiesi voittoon käyttäen apunasi kertomustasi kilpasuorituksestasi, mutta tee se lempikappaleesi lyriikoiden (suomeksi/englanniksi) tahdissa. Voit käyttää myös hevosesi näkökulmaa.
4. 70cm
Hevosesi oli kuuluisa rokkari ja se... Ei kun se olikin unta. Mitä musiikkiin liittyvää unta näit kisapäivää edeltävänä yönä?
5. 100cm
Mikä kappale on sinun ja hevosesi kappale? Kerro tarina siitä, mikä kappale liittyy hevoseesi ja sinuun esimerkiksi lemmikkisi varsavuosilta, ja miten.
6. 140cm
Kuunteletteko samanlaista vai erilaista musiikkia hevosesi kanssa? Laulatko hevosellesi? Pitääkö se siitä? Kirjoita juttu siitä, miten musiikki liittyy hevosesi arkeen. Voit käyttää myäs hevosen näkökulmaa.
1. HeB kür
2. VaB kür
Pieta - Struntsaker
meym. - Fierce Wind BJD
3. Int.II kür
taffel - RF Jayjacama Greenbay
4. 70cm
5. 100cm
6. 140cm